fbpx

Ekman Systemsille uudet omistajat

Keskiviikkona 6.3.2024 tapahtuneen yrityskaupan myötä Oy Ekman Systems Ab:n osakekanta siirtyi uusille vaasalaisille perheyrittäjille Tom Hautakankaalle sekä Tuomas Peltolalle. Myyjänä Ekmanin perhe. Yrityskauppaan eivät sisälly Kalle’s Inn Resortin toiminta ja kiinteistö.

Yli kuusikymmentä vuotta toiminut Ekman Systems jatkaa toimintaansa uusien omistajien johdolla säilyttäen tunnetun nimen sekä brändin. Ekman Systemsin tarjoamat palvelut ja asiakkaiden kanssa tehdyt sopimukset säilyvät ennallaan. Jan Ekman jatkaa yrityksen hallituksessa sekä toimii mentorina uusille omistajille. Toimitusjohtajana aloittaa Tuomas Peltola ja hallituksen puheenjohtajana Tom Hautakangas.

Tuomas Peltola ja Tom Hautakangas ovat pitkän linjan yrittäjiä ja lähtevät innolla opettelemaan uutta toimialaa.

”Ekman Systems on arvostettu ja perinteikäs perheyritys, jonka eteen Ekmanit ovat tehneet hienoa työtä jo kahdessa sukupolvessa. Meille on kunnia-asia saada ottaa vetovastuu näin hienosta yrityksestä. Tavoitteenamme on kehittää Ekman Systemsin toimintaa entisestään ja palvella asiakkaita tulevaisuudessakin mahdollisimman monipuolisesti. Odotamme myös innolla yrityksen henkilökuntaan, asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin tutustumista.”


Lisätietoja antavat:

Tuomas Peltola
050-3559884
tuomas.peltola@ekmansystems.fi

Tom Hautakangas
040-5652973
tom.hautakangas@ekmansystems.fi

Jan Ekman
044-3204665
jan.ekman@ekmansystems.fi

Lämna dina kontaktuppgifter!

Reservera en gratis kartläggning!

Varaa ilmainen kartoitus!