Oy Närko Ab: Kahvi valmistuu nyt neljässä sekunnissa

Category
Kahviautomaatit ja vesiautomaatit
About This Project

Jo 1950-luvulta toiminut Oy Närko Ab on yksi Pohjoismaiden johtavia perävaunu- ja päällirakennevalmistajia. Yritys auttaa asiakkaitaan kuljettamaan tehokkaammin viikon jokaisena päivänä. Tehokkaasti sujuu myös kahvinkeitto, kun käytössä on lähes koko konsernin kattava kahvikoneiden leasing Ekman Systemsiltä. Lisäksi Ekman Systems hoitaa koneiden huollot ja toimittaa niihin sopivat kahvit.

Kolme vuotta sitten kahvi keitettiin Närkon konttorilla vielä perinteisesti pannussa, kunnes uusi omistaja Mikael Louhi alkoi pohtia, voisiko kahvinkeittoa automatisoida jotenkin.

– Aloitimme hankkeen, jossa kokeilimme useita eri kahvikoneita paikan päällä toimistollamme. Ekman Systemsin koneeseen päädyimme siksi, että sen tehokkuus ja kahvin maku ovat aivan omaa luokkaansa. Otimme heiltä ensin yhden kahvikoneen, ja kun se todettiin arjessa toimivaksi, tilasimme lisää koneita tehtaalle ja muille toimipisteille. Ekman Systemsin kahvikoneen avulla kahvi valmistuu nyt huimassa neljässä sekunnissa, Louhi kertoo.

Nopeutensa lisäksi Närkon valitsemat kahvikoneet ovat helppohoitoisia arjessa. Louhi kertoo, että yhteistyö Ekman Systemsin kanssa on sujunut erinomaisesti ja mutkattomasti aina kahvikoneen valinnasta tilaukseen, sopimuksiin, toimitukseen ja arjen ylläpitoon.

– Ekman Systemsin palvelu on ammattimaista, mutta samalla räätälöityä ja henkilökohtaista. Pystymme esimerkiksi säätämään tilattavan kahvin määrää joustavasti sekä saamme huollon tarvittaessa nopeasti paikalle. Tämä on kaiken kaikkiaan hyvä paketti. Nämä kahvikoneet ovat hyvä valinta erityisesti silloin, kun tavoitteena on tehostaa kahvinkeittoa, Louhi suosittelee.

Kaffemaskin leasing

Vi erbjuder kaffemaskiner med leasingavtal. Leasingavtal, alltså att hyra en kaffemaskin, är ett förnuftigt alternativ om företaget inte vill använda en stor summa pengar på en gång för att köpa maskinen. Hyran kan dessutom dras av i beskattningen.

Leasingperioden för kaffemaskinen är 1–5 år, varefter kunden om så önskas kan förlänga avtalet med ett år i taget eller köpa maskinen. Vi kan även erbjuda kunden en ny kaffemaskin. Alternativt kan vi efter leasingperiodens slut hämta maskinen kostnadsfritt från kunden. Leasingpriset inkluderar endast den månatliga hyran för kaffemaskinen, inte råvaror.