Katja Ekman siirtyy urallaan uusiin haasteisiin – Jan Ekman palaa Ekman Systemsin toimitusjohtajaksi

Julkaistu 16.4.2019


Ekman Systemsin toimitusjohtaja Katja Ekman siirtyy loistavan työtilaisuuden myötä urallaan uusiin haasteisiin. Ekman Systemsin entinen TJ Jan Ekman palaa yrityksen toimitusjohtajaksi. Katjan tarjoamat organisaation konsultointi- ja valmennuspalvelut poistuvat palveluvalikoimastamme. Alla Katjan ja Janin laatima tiedote toimitusjohtajavaihdoksesta: 


Arvoisat asiakkaat ja yhteistyökumppanit

Olen tehnyt pitkän uran Ekman Systemsillä, josta viime ajat toimitusjohtajana. Toimitusjohtajuuteni aikana olemme uudistaneet toimintaamme monipuolisesti, yhdessä koko henkilöstön kanssa. Näillä uudistuksilla olemme parantaneet asiakkaiden saamaa palvelua ja samalla kehittäneet henkilökuntamme osaamista. Tässä vaiheessa, tarkastellessani Ekman Systemsin uudistunutta ilmettä sekä toimintaa, voin hyvillä mielin todeta, että hienosti onnistuimme. Myös teettämämme asiakaskyselyn tulokset vahvistavat tätä näkemystä.

Työtilanteeni tulee nyt keväällä muuttumaan. Sain yllättävän mahdollisuuden toteuttaa muutamia vuosia kypsyneen haaveeni voida vielä siirtyä HRM-uralle, johon olen suuntautunut myös viime vuosien opinnoissani sekä valmentajan ja konsultin työssäni. Haikeinta on luopua päivittäisestä työstä Ekman Systemsin upean tiimin, mukavien asiakkaiden sekä yhteistyökumppaneiden parissa, mutta parasta on, että saan jatkossakin tehdä alueen yritysten kanssa yhteistyötä. Haikein, mutta silti onnellisin ja innostunein mielin, siirryn uusiin haasteisiin Työeläkeyhtiö ELO:n palvelukseen, Työkykyjohtamisen kehityspäälliköksi. Toimin tulevaisuudessakin yrityksemme taustajoukoissa sekä työntekijöidemme mentorina, joten pysyn kuvioissa mukana. Osaava ja hieno henkilökuntamme palvelee teitä jatkossakin samalla asiantuntijuudella ja ilolla kuin tähänkin saakka.

Lämmin kiitos teille kaikille yhteistyöstä ja aurinkoista kevättä toivotellen

Katja Ekman


Katjan aika Ekman Systemsin toimitusjohtajana jäi ajateltua lyhyemmäksi. Silti hän sai meillä käyntiin paljon uudistumisprosesseja. Olemme lyhyessä ajassa onnistuneesti rekrytoineet neljä uutta ihmistä.  Myymälämme ja verkkokauppamme on uudistettu sekä logomme ja sloganimme ”make your workplace work” on uusittu. Myynti- ja tilauskanaviamme on kehitetty. Lisäksi olemme panostaneet vahvasti markkinointiin ja olemme myös aktiivisesti mukana sosiaalisessa mediassa. Kehitämme toimintojamme jatkuvasti. Kaikki tämä olisi tuskin onnistunut näin lyhyessä ajassa ilman Katjan panosta. 

Katjalle avautui kuitenkin hieno mahdollisuus työskennellä työkykyjohtamisen parissa eri organisaatioissa. Tämä on hänen ydinosaamistaan ja tähän hän myös on kouluttautunut Vaasan Yliopistossa. Suomme mielellämme hänelle mahdollisuuden tähän ja jatkamme Katjan viitoittamaa tietä Ekman Systemsin kehittämiseen. Itse tulen jatkossa toimimaan yrityksen toimitusjohtajana.

Myös minun puolestani hyvää ja aurinkoista kevättä toivottaen

Jan Ekman



Loading...