Asiakaskyselyn tulokset: Toiminnassamme arvostettiin ennen kaikkea hyvää palvelua

Julkaistu 25.3.2019


Ekman Systems toteutti Pro gradu -yhteistyönä Vaasan yliopiston johtamisen laitoksen kanssa asiakastyytyväisyyskyselyn, joka toteutettiin ajanjaksolla joulukuu 2018 – tammikuu 2019. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää, miten asiakkaamme kokevat tuotteemme ja palvelumme tällä hetkellä, ja miten niitä voisi jatkossa kehittää vastaamaan paremmin asiakkaidemme tarpeita. Lisäksi halusimme tiedustella, mihin tuoteryhmiin tai palveluihin asiakkaamme haluavat tulevaisuudessa panostaa.

Kyselyn tulokset perustuvat 106:een vastaukseen. Vastaajat edustavat eri kokoisia yrityksiä Pohjanmaan alueella, ollen suurimmaksi osin pk-sektorin yrityksiä. Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme vastauksistanne, joiden avulla pystymme kehittämään toimintaamme entisestään. 

Asiakaskyselyn tulokset tukevat toiminta-ajatustamme ”Make your workplace work”. Tavoitteenamme on, että asiakkaamme saavat monipuolista ja kattavaa palvelua työympäristön tarpeisiin nyt ja tulevaisuudessa työelämän alati muuttuvat olosuhteet huomioiden.


Palvelu ja valikoima

Kyselyn perusteella asiakkaamme ovat erittäin tyytyväisiä asiakaspalvelumme laatuun. He kokevat saavansa asiantuntevaa ja ystävällistä asiakaspalvelua nopeasti haluamallaan kielellä. Tulevaisuudessa asiakkaamme haluavat yhä enemmän ratkaisukeskeistä, asiantuntevaa ja kokonaisvaltaista palvelua. Valikoimamme nähtiin laadukkaana, keskimääräisesti riittävän kattavana ja hinta-laatu -suhteeltaan riittävän hyvänä. 

Vastaajat kiittivät monipuolisia asiointikanaviamme. Erityisesti korostui sähköiset kanavat, kuten verkkokauppa ja sähköposti. Verkkokaupan osalta toivottiin laajempia tuotekuvauksia. Tätä olemme kehittäneet ja verkkokaupan käytettävyyteen tulemme jatkossakin panostamaan. Myös myymälässä asiointia pidettiin mielekkäänä. Vastauksista kävi ilmi, että tilaamisen nopeus ja helppous sekä tuotevalikoiman laajuus ovat asiakkaille tärkeitä asioita.


Huolto- ja toimitusprosessi

Yleisesti ottaen asiakkaamme ovat varsin tyytyväisiä laitteiden toimitukseen, asennukseen ja huoltoprosessiin. Huolto on kokonaisuudessaan nopeaa ja huollon asiakaspalvelu ja asiantuntijuus keräsivät kiitosta. Kehittämiskohteiksi tulevaisuudessa toivottiin ennakoivaa huoltoa. Tähän tulemme jatkossa panostamaan lisää.


Työympäristön tarpeet tulevaisuudessa

Tiedustelimme myös, mihin osa-alueisiin yritykset tulevat jatkossa panostamaan ja minkälaisia tulevaisuuden tarpeita heillä on. Vastausten perusteella yritykset panostavat tulevaisuudessa yhä enenevissä määrin työergonomiaan, työympäristön kalusteisiin ja suunnittelupalveluun, IT-laitteiden nykyaikaisuuteen sekä esitys-, info- ja etäneuvottelutekniikkaan. Perinteisiä toimistotarvikkeita, monitoimilaitteita ja kahvilaiteratkaisuja pidetään tärkeinä myös tulevaisuudessa.



Loading...